Viides

"Niin kuinkas kauan sulla on ollu tää syömishäiriö?"

Keskiviikko. Terveydenhoitajan kysymys pelästytti minut. Olen ehkä hiukan yliherkkä, teki mieli kaivautua paidan sisään piiloon ja leikkiä, etten ollutkaan siinä tuolilla, nakertamassa hermostuneena kynsiäni.

Lopputuloksena sain lähetteen verikokeisiin, ajat hammas- ja yleislääkäreille sekä ehdottoman käskyn syödä kalkkitabletteja. Ja syödä. Viisi kertaa päivässä.

Kotiin kävellessäni mietin, kuka hullu muka syö viisi kertaa päivässä. Ja sitten muistin: minäkin taisin joskus syödä. Ehkä jopa kuusikin, jos oikein nälätti. Nälätti. Missä vaiheessa aloin esittää, etten tuntenut nälkää? Sillä eihän se minnekään kadonnut. Koskaan.

Joten minä päätin tsempata. Hylkäsin keittokulhot yliopiston ruokalassa ja söin kanaa. Söin välipalaa. Loimme Ihanan kanssa suunnitelman ja toteutimme sen: menimme siihen söpöön, pieneen kahvilaan torin nurkalla ja tilasimme kahvit ja leivokset. Minä söin. Ahdisti, söin. Ahdistaa edelleen, ja tiesin sen jo silloin. Silti söin.

Mutta paleltaa vähemmän.

Hali,
Hlao