"Niin kuinkas kauan sulla on ollu tää syömishäiriö?"
Keskiviikko. Terveydenhoitajan kysymys pelästytti minut. Olen ehkä hiukan yliherkkä, teki mieli kaivautua paidan sisään piiloon ja leikkiä, etten ollutkaan siinä tuolilla, nakertamassa hermostuneena kynsiäni.
Lopputuloksena sain lähetteen verikokeisiin, ajat hammas- ja yleislääkäreille sekä ehdottoman käskyn syödä kalkkitabletteja. Ja syödä. Viisi kertaa päivässä.
Kotiin kävellessäni mietin, kuka hullu muka syö viisi kertaa päivässä. Ja sitten muistin: minäkin taisin joskus syödä. Ehkä jopa kuusikin, jos oikein nälätti. Nälätti. Missä vaiheessa aloin esittää, etten tuntenut nälkää? Sillä eihän se minnekään kadonnut. Koskaan.
Joten minä päätin tsempata. Hylkäsin keittokulhot yliopiston ruokalassa ja söin kanaa. Söin välipalaa. Loimme Ihanan kanssa suunnitelman ja toteutimme sen: menimme siihen söpöön, pieneen kahvilaan torin nurkalla ja tilasimme kahvit ja leivokset. Minä söin. Ahdisti, söin. Ahdistaa edelleen, ja tiesin sen jo silloin. Silti söin.
Mutta paleltaa vähemmän.
Hali,
Hlao
2015/01/30
2015/01/27
Neljäs
Steve Jobs katsoo minua yliopiston seinältä ja sanoo: If today were the last day of your life, would you want to do what you are about to today?
Minä en tiedä, mitä vastaisin. On päivä, jonka olen suunnitellut sinnitteleväni kasvissosekeiton turvin. Taas. Ja taas. Vaikka paleltaakin. Illalla käpertyisin viltin alle. Joisin ehkä teetä.
Ihana katsoo minua ja vilttiäni samana iltana ja sanoo, että olisin yhä tyrmäävä, vaikka vaaka näyttäisi enemmän kuin olen koskaan sen sallinut. Katsoo minua vähän alta kulmien ja sanoo, että pieni ylipainokin on itse asiassa vain seksikästä.
Siinä hetkessä tulee sellainen olo, että näen, millaista elämä voisi olla. Ilman syömishäiriötä. Mietin, olisiko Steve Jobs silti sanonut samoin, jos olisi tiennyt, miten se repii tahdon hajalle ja rakentaa siitä kokonaan uuden, omansa.
Eilen oli vaikea tahtoa, tai haluta mitään. Ehkä tänään on helpompi. Ja huomenna.
Hali,
Hlao
Minä en tiedä, mitä vastaisin. On päivä, jonka olen suunnitellut sinnitteleväni kasvissosekeiton turvin. Taas. Ja taas. Vaikka paleltaakin. Illalla käpertyisin viltin alle. Joisin ehkä teetä.
Ihana katsoo minua ja vilttiäni samana iltana ja sanoo, että olisin yhä tyrmäävä, vaikka vaaka näyttäisi enemmän kuin olen koskaan sen sallinut. Katsoo minua vähän alta kulmien ja sanoo, että pieni ylipainokin on itse asiassa vain seksikästä.
Siinä hetkessä tulee sellainen olo, että näen, millaista elämä voisi olla. Ilman syömishäiriötä. Mietin, olisiko Steve Jobs silti sanonut samoin, jos olisi tiennyt, miten se repii tahdon hajalle ja rakentaa siitä kokonaan uuden, omansa.
Eilen oli vaikea tahtoa, tai haluta mitään. Ehkä tänään on helpompi. Ja huomenna.
Hali,
Hlao
2015/01/25
Kolmas
Aamu on minulle itselleni se päivän paras hetki. Olen ollut pikkulapsesta lähtien aamuvirkku, ja herään vielä nykyisinkin ilman herätyskelloa jo seitsemän, joskus jopa kuudenkin aikoihin. Päivän aterioista näen aina eniten vaivaa aamupalan valmistamiseen, enkä edes pahimpina syömättömyyskausinani luopunut siitä aivan kokonaan. Myönnän, että olen edelleen melkein hysteerisen sokerikammoinen, ja yritän pyristellä siitä(kin) eroon pienin askelin - tähän aamuun kuului kookoksella makeutettua granolaa.^^
Aamuvirkkuudesta oli tänään myös toisenlaista hyötyä: huomasin Yleltä tulevan anoreksiaa ja bulimiaa käsittelevän keskusteluohjelman, jossa kaksi hienoa, rohkeaa naista kuvaili kokemuksiaan ja tuntemuksiaan sairauden ajalta. Löysin heidän kertomastaan hyvin paljon itseänikin vaivaavia ajatuksia suorittamisesta, kunnianhimosta ja riittämättömyydestä. Omalla tavallaan keskustelun seuraaminen kävi melkein terapiasta.
Ohjelma löytyy myös Yle Areenasta, ja sinne pääsee suoraan tästä linkistä. Ehkä se voisi auttaa myös teitä muita, joilla paraneminen on vielä kesken.
Rauhallista sunnuntaita. ♥
Hali,
Hlao
Aamuvirkkuudesta oli tänään myös toisenlaista hyötyä: huomasin Yleltä tulevan anoreksiaa ja bulimiaa käsittelevän keskusteluohjelman, jossa kaksi hienoa, rohkeaa naista kuvaili kokemuksiaan ja tuntemuksiaan sairauden ajalta. Löysin heidän kertomastaan hyvin paljon itseänikin vaivaavia ajatuksia suorittamisesta, kunnianhimosta ja riittämättömyydestä. Omalla tavallaan keskustelun seuraaminen kävi melkein terapiasta.
Ohjelma löytyy myös Yle Areenasta, ja sinne pääsee suoraan tästä linkistä. Ehkä se voisi auttaa myös teitä muita, joilla paraneminen on vielä kesken.
Rauhallista sunnuntaita. ♥
Hali,
Hlao
2015/01/24
Toinen
Minusta syömishäiriöissä on kyse siitä, että haluaisi olla joku muu.
Muistan jo lapsuudestani hetkiä, joina nälkiinnytin itseäni muutaman päivän ajan. Niin minusta piti tulla hyvä. Kultainen. Suloinen. Joku muu.
Niistä hetkistä on yli kymmenen vuotta. Havahduin hetki sitten siihen, että ajattelen yhä samoin. Haluaisin aina olla joku muu. Joku parempi. Rakastettavampi. En riittäisi itselleni, vaikka olisin YK:n pääsihteeri ja viisinkertainen rauhannobelisti.
Olen alkanut ajatella syömishäiriötä tavallaan riittävyystestinä. Minun kohdallani siinä ei ole ollut juurikaan kyse ulkonäöstä. Se on eräänlainen koe, jossa katsoa, kuinka pitkälle on valmis menemään, kunnes tuntee riittävänsä. Minä en ole vieläkään saavuttanut sitä pistettä, vaikka uskollisesti olen kivunnut vaa'alle ja pois, opiskellut kaloritaulukot ulkoa, kiristänyt ateriasuunnitelmaani ja ollut vakiokasvo lenkkipoluilla ja jumppatunneilla. Kliimaksi jäi kokematta, epäonnistuin siinäkin.
Hyvä niin. Tämä on ehkä elämäni ensimmäinen kerta, kun iloitsen epäonnistumisesta. Iloitsen siitä, että uskallan laittaa siivun juustoa leivälle ilman, että saan paniikkikohtauksen. Se on alku.
Hali,
Hlao
Muistan jo lapsuudestani hetkiä, joina nälkiinnytin itseäni muutaman päivän ajan. Niin minusta piti tulla hyvä. Kultainen. Suloinen. Joku muu.
Niistä hetkistä on yli kymmenen vuotta. Havahduin hetki sitten siihen, että ajattelen yhä samoin. Haluaisin aina olla joku muu. Joku parempi. Rakastettavampi. En riittäisi itselleni, vaikka olisin YK:n pääsihteeri ja viisinkertainen rauhannobelisti.
Olen alkanut ajatella syömishäiriötä tavallaan riittävyystestinä. Minun kohdallani siinä ei ole ollut juurikaan kyse ulkonäöstä. Se on eräänlainen koe, jossa katsoa, kuinka pitkälle on valmis menemään, kunnes tuntee riittävänsä. Minä en ole vieläkään saavuttanut sitä pistettä, vaikka uskollisesti olen kivunnut vaa'alle ja pois, opiskellut kaloritaulukot ulkoa, kiristänyt ateriasuunnitelmaani ja ollut vakiokasvo lenkkipoluilla ja jumppatunneilla. Kliimaksi jäi kokematta, epäonnistuin siinäkin.
Hyvä niin. Tämä on ehkä elämäni ensimmäinen kerta, kun iloitsen epäonnistumisesta. Iloitsen siitä, että uskallan laittaa siivun juustoa leivälle ilman, että saan paniikkikohtauksen. Se on alku.
Hali,
Hlao
2015/01/23
Alku
Hei.
Minä olen Hlao. Ainakin täällä. Jossakin muualla saatan kulkea toisella nimellä.
Minulla on syömishäiriö. Luinen ja nikamainen. Ruma ja väkivaltainen, sellainen, jossa ei ole mitään keijumaista, lasilintuista tai höyhenenkevyttä.
Tämä on ajatussekamelska. Ahdistuspäiväkirja ja toipumispäiväkirja huonoilta ja paremmilta päiviltä.
Haluan parantua. Siksi et löydä tästä blogista pituuttani tai painoani, etkä yksityiskohtaisia kuvauksia siitä, mitä olen syönyt. Olen jyrkästi pro-ana-ajatusmallia vastaan. En halua lietsoa ketään käyttäytymään näin järjettömästi.
Nyt, pelottelupuheen jälkeen, liittyisitkö seuraan? En puraise. ♥
Hali,
Hlao
Minä olen Hlao. Ainakin täällä. Jossakin muualla saatan kulkea toisella nimellä.
Minulla on syömishäiriö. Luinen ja nikamainen. Ruma ja väkivaltainen, sellainen, jossa ei ole mitään keijumaista, lasilintuista tai höyhenenkevyttä.
Tämä on ajatussekamelska. Ahdistuspäiväkirja ja toipumispäiväkirja huonoilta ja paremmilta päiviltä.
Haluan parantua. Siksi et löydä tästä blogista pituuttani tai painoani, etkä yksityiskohtaisia kuvauksia siitä, mitä olen syönyt. Olen jyrkästi pro-ana-ajatusmallia vastaan. En halua lietsoa ketään käyttäytymään näin järjettömästi.
Nyt, pelottelupuheen jälkeen, liittyisitkö seuraan? En puraise. ♥
Hali,
Hlao
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)