Olin ajatellut, että ruoka lakkaisi vaivaamasta mieltä, kunhan vain muistan syödä säännöllisesti ja tarpeeksi. (Toisaalta en tiedä edelleenkään, mikä on tarpeeksi. Kaikki on liikaa.) Olin ajatellut myös, että syöminen olisi itsessään aivan helvetin hankalaa, ja että olo olisi aterian päätteeksi kuin maratoonarilla.
Olin väärässä. Mitä enemmän syön, sitä enemmän minun on nälkä. Mitä enemmän syön, sitä enemmän ajattelen ruokaa. Välipaloja, pääruokia. Jälkiruokia, erityisesti jälkiruokia. Kakkuja, kermaisia, suklaisia, kinuskin peittämiä. Piiraita, voita, sokeria ja jauhoja. Vanukkaita, kiisseleitä, tiramisua ja crème brûléeta. Niitä onkin olemassa! Ja ihmiset syövät niitä! Ihmiset ylipäänsä syövät! Olin aiemmin sulkenut tyynesti silmäni ja kävellyt rauhallisin askelin supermarketin kakkulaarien ohitse. Eihän niitä ole. Ollut.
Ihana ehdottaa minulle silloin tällöin shokkihoitoa: että menisimme syömään oikeat kunnon ei-mcdonaldsiset hampurilaiset erääseen kulmakuppilaan. Ranskalaisilla ja majoneesidipillä. Sipulirenkailla. En tiedä, onko se hyvä vai huono, mutta pikku hiljaa minusta alkaa tuntua siltä, että voisin lähteäkin.
Ihmisethän syövät, after all.
Hali,
Hlao
Se on hyvä asia. Tosissaan. Onneksi sulla on tsemppari auttamassa!
VastaaPoistaNiihän se on että ruoka on ainoo lääke tähä sairautee... tsemppiä, toivottavasti menee jatkossaki hyvin<3
VastaaPoistaKiitos molemmille.^^ Olen iloinen siitä, että menee jo vähäsen paremmin, mutta olen kyllä ihan varautunut siihenkin, että tulee takapakkeja. Pääasia, ettei anna niidenkään lannistaa aivan kokonaan. :)
VastaaPoista